lauantai 13. helmikuuta 2016

SLY 34 - Helmikuun paketti



Heipähei ja rakkaudentäyteistä lähestyvää ystävänpäivää lukijat! Pitkän tauon jälkeen päätin ryhtyä taas Salainen leivontaystävä -leikkiin, ja kyllä kannatti! Pakettien suunnittelu vie aina oman aikansa, mutta on ihan parasta pistää paketteja menemään, seurata oman parin blogipostauksia ja tietysti myös vastaanottaa omia paketteja. Viimeksi osallistuin kierroksella 25 ja nyt onkin jo kierros 34!

Infoa niille, jotka eivät tiedä, mistä on kyse: Salainen leivontaystävä -konseptissa rinkiin osallistuvat harrastelijaleipurit jaetaan niin, että kullakin rinkiläisellä on oma muistettava ystävä, jolle lähetetään leivonta-aiheinen paketti kerran kuukaudessa. Yksi kierros kestää kolme kuukautta, jonka aikana lähetetään ja vastaanotetaan paketteja, tehdään omia ja seurataan muiden blogipostauksia ja leivotaan pakettien mukana tulleista resepteistä. Ideana on, että pakettien lähettäjä säilyy mysteerinä kierroksen viimeiseen kuukauteen saakka. Varsin kutkuttavaa ja mieltä piristävää!

Sain postin saapumisilmoituksen puhelimeen jo torstaina, mutta silloin en ehtinyt hakemaan pakettia. Eilen sitten sen hain ja avasin tietysti heti kotiin päästyäni. Paketti oli ihanan sydämellinen ja ystävänpäiväteeman mukaisesti koottu. Paketissa oli sydänpastaa, tomusokeria, vaniljasokeria (ihanaa, että oli nimenomaan vanilja- eikä vanilliinisokeria!), kirjainströsseleitä, karkkia (omnom), vadelmahilloa (mmm...), tummaa suklaata ja sydämenmuotoinen mittasarja. Lisäksi paketissa oli resepti ystävänpäiväleivoksiin ja ystävänpäiväkortti. Suuri kiitos parilleni ajatuksella kootusta, kauniista, ihanasta ja runsaasta paketista! Jokainen osanen oli todella mieleeni ja tulee käyttöön. Kiitos!

Alkuviikosta posti toi myös ystävänpäivämuistamisen kierroksen emolta Redroselta. Ihana piristys harmaaseen päivään, kiitos emo! :)


Kuulemisiin, ystävät!