lauantai 29. syyskuuta 2012

Suklaa-hasselpähkinämoussekakku





































Olin jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla hasselpähkinälevitettä kakun täytteeseen. Toisaalta itsetehty pähkinäkreemikin houkuttelisi, mutta tälläkertaa ei ollut mahdollisuutta käyttää tehosekoitinta pähkinöiden hienontamiseen. Hasselpähkinälevite, tuorejuusto ja suklaa yhdessä - toimii!
Tällä kakulla juhlistetaan 20-vuotissyntymäpäiviä. Onnea Atte! :)

Tumma moussekakun pohja:
2 munaa
3/4 dl sokeria
1/4 dl vehnäjauhoja
1/4 dl kaakaojauhetta
½ dl perunajauhoja
3/4 tl leivinjauhetta

Tee näin:
1. Vatkaa munat ja sokeri.
2. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti muna-sokerivaahtoon.
3. Vuoraa irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Voit paistaa pohjan myös halkaisijaltaan pari senttiä pienemmässä vuoassa, kuin missä aijot hyydyttää moussekakun. Tällöin pohjasta ei mene yhtään hukkaan. Kaada taikina vuokaan.
4. Paista n. 8min. 200 asteessa.
5. Irrota pohja leivinpaperilta. Jos paistoit pohjan irtopohjavuuassa, leikkaa pohjan reunoilta kauttaaltaan n. 1 cm pois, niin että pohjaympyrä jää vuuan keskelle.

Mousse:
4 dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl hasselpähkinälevitettä (esim Nutella)
100g maitosuklaata
5 liivatelehteä
2 rkl vettä

Tee näin:
1. Vispaa kerma vaahdoksi.
2. Notkista tuorejuusto ja hasselpähkinälevite. Lisää kermavaahtoon.
3. Sulata suklaa ja lisää vaahtoon.
4. Pehmitä liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 min. Purista ylimääräinen vesi pois ja liuota ne sitten kahteen ruokalusikalliseen kuumaa vettä. Lisää vaahtoon ohuena nauhana samalla tehokkaasti sekoittaen.
5. Kaada mousse irtopohjavuokaan, jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla ja jonka keskelle on asetettu leivottu pohja.
6. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti.
7. Irrota kakku vuuasta ja koristele karhunvatukoilla ja suklaaspiraaleilla.

2 kommenttia:

  1. Pienenpieni vinkki; myös irtopohjavuoan reunat kannattaa vuorata leivinpaperiliuskoilla, jotka on voideltu öljyllä (: Näin reunasta tulee siisti ja tasainen. Jos ei tule, pyöräytä reunat sileiksi kuumassa vedessä lämmitetyllä (kuivatulla) paletilla/lastalla.

    Ja jos nyt vielä pilkkua alkaa viilaamaan, niin liivatelehtien optimaalinen liotusaika on 11 minuuttia : D

    VastaaPoista
  2. Jeps nuo olivatkin jo tiedossa, joskus vaan.. noh, ehkä vaan laiskottaa? :D hehe. Mutta tottahan se on, että tuollaset pikkujutut vaikuttaa kokonaisuuteen. Tuosta liotusajasta en tiedä, oma konditoriaopettajani muistaakseni joskus puhui seitsemästä minuutista. Toisaalta enpä tiedä kaupasta ja tukusta ostettavien eroista. Itse oon kokenut, että tuo 5 min riittää. :) Mitähän mahtaa tapahtua siinä 6 minuutin lisäyksessä?

    VastaaPoista