lauantai 5. tammikuuta 2013

Pingukakku babyshowereihin
































Pitkästä aikaa yritin väsätä hahmoa marsipaanista. Hyvinhän se mielestäni onnistui, pitää vaan muistaa aloittaa tarpeeksi yksinkertaisista olennoista. Ensimmäistä kertaa kokeilin myös valmista vaahtokarkinmakuista sokerimassaa, nam! En taida muita kuorrutteita enää suostua käyttämään ollenkaan. Hyvän maun lisäksi se myös muotoutui ihanan pehmeästi ja helposti. Tämä kakku on koottu pienessä 1,5l kulhossa (1l vetoinen kulhokin saattaa juuri ja juuri riittää), sillä babyshowereille tulee vain kuusi vierasta. Mielestäni kakusta tuli oikein söpö, toivottavasti myös pian syntyvän vauvan äitikin pitää tästä! :)
Googlettamalla pingu cakea löytyy niin monta erilaista versiota, että alkuperäistä ideoitsijaa on turha lähteä arvailemaan.

Tarvitset:
4 munaa
1,5dl sokeria
1dl perunajauhoja
½dl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta

2dl vispikermaa
100g raparperi-mansikkarahkaa (kaupan rahkahyllystä löytyy)
5 rkl mansikkahilloa
4 liivatelehteä
1dl maitoa

50g voita
1dl tomusokeria
marsipaania
(vaahtokarkkimassaa)
(kakun koristeluun tarkoitettua hopeasuihketta)
(elintarvikevärejä)

Tee näin:
1. Vaahdota munat ja sokeri.
2. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet.
3. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille ja paista 225 asteessa n. 7 minuuttia. Siirrä sitten papereineen pois kuuman pellin päältä, jotta levy jäähtyisi nopeammin.
4. Kakkupohjan jäähtyessä vaahdota kerma ja sekoita joukkoon rahka ja mansikkahillo.
5. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
6. Vuoraa 1-1,5 litran vetoinen pyöreäpohjainen kulho kelmulla ja sitten tiiviisti kakkupohjan paloilla.
7. Kiehauta 2 rkl vettä ja liuota 5-10min lionneet, vedestä puristetut liivatelehdet kuumaan veteen. Lisää liivatteet ohuena nauhana täytteeseen samalla huolellisesti sekoittaen. Kaada täyte kulhoon. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti.
8. Kumoa hyytynyt kakku alustalle.
9. Valmista voikreemi vaahdottamalla huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri valkoiseksi vaahdoksi. Levitä kreemi tasaisesti kakun pintaan.
10. Kauli tomusokerin avulla marsipaanista, sokeri- tai vaahtokarkkimassasta levy ja asettele se kakun päälle. Tähän tarvitaan n. 250g kaulittavaa massaa.
11. Koristele mielesi mukaan.

1 kommentti:

  1. Sairaan söpö pingviini! Haaste http://lukunurkkaan.blogspot.fi/ Säännöt ja kysymykset täältä.

    VastaaPoista