sunnuntai 16. elokuuta 2015

Tosi nopea piirakka raparperista, omenasta tai marjoista




























Pakkaseen piti saada tilaa uuden sadon herkuille ja oli vieraitakin tulossa, joten oli aika käyttää viimeiset pakastetut omenaviipaleet ja raparperipalat mehevään raparperi-omenapiirakkaan. Tähän käytettävät ainekset ovat sellaisia, mitkä yleensä löytyvät aina kaapista, joten kauppaankaan ei tarvitse lähteä. Piirakka on myös erittäin nopea tehdä; edes sähkövatkainta ei tarvitse kaivaa kaapista. Helppoa, nopeaa ja herkullista!

Omena-raparperipiiras

Tarvitset:
2 munaa
3 dl sokeria
1 dl rypsiöljyä
4 dl maitoa
8 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
raparperia tai omenaa pieninä paloina pakkasesta tai tuoreena (tai esim. mustikoita, vadelmia, punaherukoita...)

Tee näin:
1. Riko munat kulhoon ja sekoita joukkoon sokeri. Lisää muut aineet vuorotellen ja sekoita taikinaa jokaisen lisäyksen jälkeen huolellisesti.
2. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattulle uuninpellille.
3. Ripottele päälle raparperit ja omenat ja viimeisenä vielä vähän sokeria.
4. Paista uunissa 175 asteessa n. 30-35 minuuttia. Jos käytät jäisiä raparpereja ja omenoita, voit heittää ne suoraan pakkasesta piirastaikinan päälle, mutta tällöin paistoaika on 5-10 minuuttia pidempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti