maanantai 18. huhtikuuta 2016

SLY 34 - Huhtikuun paketti









































Sain saapumisilmoituksen paketistani jo viikonloppuna, mutta koska olin Salossa töissä koko viikonlopun, pääsin vasta tänään hakemaan paketin postista. Paketin avaaminen on aina niin hauskaa ja jännittävää, ettei pakettia miltein malta kotiin asti saada kannettua avaamattomana. Paketti oli jälleen ihana ja huolella laadittu, kiitos ystäväni! Erityisesti mieltäni lämmitti lehtikaali-pekonimuffineiden ohje, sillä lehtikaalia kesällä kuluu ja paljon, kun vanhempani sitä viljelevät. Myös sitruuna-inkiväärimuffinien ohje kuulostaa ihanalta! Lisäksi paketissa oli mm. inkivääriä, joka sekin tuli juuri nyt tarpeeseen, sillä päätä ja lihaksia särkee siihen malliin, että taidan olla tulossa kipeäksi. Ei kun inkivääriteetä keittelemään siis! Tämä oli kierroksen viimeinen paketti, joten oli myös aika paljastaa sly-parit. Minulle paketteja on lähetellyt Nina Humbuugi-blogista! Kiitos paljon paketeista, ne ovat tuoneet iloa kiireiseen arkeeni. Lähettämiäsi reseptejä aion vielä kokeilla muitakin, kunhan ehdin!

Kierroksen viimeisessä paketissa oli:
Muffinivuokia hauskasti pakattuna :D
Ihania sydämenmuotoisia kakkuvuokia
Inkivääriä
Pinjansiemeniä
Mustapippuria
Spelttijauhoja
Söpöjä monsteripussinsulkijoita :D
Reseptit sitruuna-inkiväärimuffineihin, italialaisiin tomaattipiiraisiin ja lehtikaali-pekonimuffineihin

Kiitokset vielä Humbuugiin hauskoista paketeista. :) <3

ps. Vielä ehtii ilmoittautua seuraavalle SLY-kierrokselle! Tsekkaa:
http://originaalisly.vuodatus.net/

Rustiikkiset näkkileipätikut







































Maaliskuun sly-paketissa oli ohje näkkileipätikkuihin ja paljon erilaisia siemeniä raaka-aineiksi. Harmittavasti en ollut ennen tätä ehtinyt leipoa mitään sly-paketeista, mutta nyt vihdoinkin päätin pitää vapaapäivän ja kokeilla reseptejä. Leivonta on kyllä ihanan rentouttavaa. :) Tein sly-ohjeiden mukaan näkkileipätikkuja ja blondieita, mutta blondiet paloivat kivikoviksi uunissa, vaikka olivat ohjeen mukaisen ajan uunissa. Ehkä tuo uuni onkin tehokkaampi, kuin mitä olen luullut. :D Noh, söin kyllä niitä kuivuteitakin blondieita, mutta ohjeen taidan laittaa vasta sitten, kun saan leivokset oikeasti onnistumaan. Näkkileivät sen sijaan onnistuivat hyvin, niistä tuli kivan rapeita siemenet sopivat joukkoon erinomaisesti! Ainoastaan ulkomuodosta tuli vähän rustiikkisempi kuin ohjeen kuvassa. Korvasin pellavansiemenet ja psylliuminsiemenet auringonkukansiemenillä ja kurpitsansiemenillä. Tässä kuitenkin alkuperäinen ohje:

Näkkileipätikut
Noin 40 kpl

25g hiivaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl rapsiöljyä
2 tl hunajaa
1 maustemitta suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl pellavansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
½ dl psylliuminsiemeniä

Tee näin
1. Murenna hiiva kulhoon ja liuota se kädenlämpöiseen veteen.
2. Sekoita joukkoon öljy, hunaja ja suola. Lisää kaikki kuivat aineet ja sekoita huolellisesti taikinaksi sähkövatkaimella tai yleiskoneella. Kohota liinan alla noin tunti. Kuumenna uuni 250 asteeseen.
3. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli osat mahdollisimman ohuiksi jauhotetulla pöydällä. Leikkaa kumpikin taikinalevy noin 20 suikaleeksi. Laita ne leivinpaperoiduille pelleille.
4. Paista uunin keskitasolla noin 8 minuuttia kunnes leivät ovat kauniin väriset. Anna leipätikkujen jäähtyä ja kuivua täysin ritilällä.






































Tässä vielä todistusaineistoa blondieista, joista tulikin brownieita. :D