torstai 4. heinäkuuta 2013

Päärynäjäätelö



























Yksi poikaystäväni lempiherkuista on päärynäjäätelö, joten päätin kokeilla kaupoissa jo jonkin aikaa ollutta glukoosisiirappia omatekoiseen päärynäjätskiin. Glukoosisiirappi on leipomoalalla tuttu raaka-aine myös esimerkiksi konvehtien ja muiden makeisten valmistuksessa. Glukoosisiirapin tultua kaiken kansan saataville monet ruokabloggaajat ovatkin jo kertoneet kokemuksiaan sen käytöstä jäätelössä. Monen muun tavoin huomasin glukoosisiirapin antavan jätskille oikeanlaisen rakenteen; ainakin itselläni jäätelö on joskus jäänyt ikävän kiteiseksi valmistettuani sitä perinteisellä tavalla, mutta ilman glukoosisiirappia. Vaikka tämä perinteinen valmistustapa vie hieman enemmän aikaa ja on monivaiheisempi, soveltuu se mielestäni useampiin makuihin kuin käytettäessä kondensoitua maitoa ja kermavaahtoa. Kondensoitu maito kun on itsessään niin makeaa ja hieman toffeemaista, että muut maut saattavat peittyä sen alle tai jäätelöstä saattaa tulla liian imelää. Tämä päärynäjäätelö maistuu oikeasti luonnollisen raikkaalta päärynältä, mutta on samalla kermaisan pehmeää.

Tarvitset:
4 dl vettä
3 dl sokeria
1 dl sitruunamehua
750g päärynöitä
4 munan keltuaista
1 dl sokeria
3,3 dl kuohukermaa
1 dl glukoosisiirappia
2 tl vaniljasokeria
(vihreää elintarvikeväriä)

Tee näin:
1. Laita vesi, sokeri ja sitruunamehu kattilaan, kuumenna ja anna kiehua.
2. Kuori ja halkaise päärynät ja poista siemenet. Laita päärynänpuolikkaat kiehuvaan sokeriliemeen ja keitä vielä 15 minuuttia.
3. Anna päärynöiden jäähtyä liemessä. Survo tai paseeraa päärynät siivilän läpi (ilman lientä).
4. Vatkaa keltuaiset ja 1 dl sokeria.
5. Yhdistä kuohukerma ja glukoosisiirappi ja kiehauta seos.
6. Vatkaa keltuais-sokeriseos kuumaan kermaseokseen samalla hyvin vatkaten. Lisää päärynämassa, vaniljasokeri ja halutessasi elintarvikeväri. Jäähdytä. Pakasta vähintään viisi tuntia. Vatkaa seosta muutaman kerran pakastuksen ensimmäisten tuntien aikana.

Resepti on Dansukkerin sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti