sunnuntai 10. elokuuta 2014

Käpyleivos


























Työkalukakusta jäi kaakaomarsipaania yli, joten päätin tehdä käpyleivoksia. Poikaystävällänikin oli jo jonkin aikaa ollut käpykakkuhimo. Itse olen siirtymässä pikkuhiljaa elävään ravintoon (johon tämmöiset herkut eivät kuulu :( ), joten leivokset olivat kakkua käytännöllisempi ratkaisu. Jätin pari leivosta jääkaappiin ja loput pakastin vierasvarana. Saa nähdä miten nuo pakastuksen kestävät.

Leivoksiin on käytetty tätä käpykakun ohjetta, joka onkin ihan ensimmäisestä postauksesta blogissani. Ympyrä sulkeutuu siis. :D Ainesuhteet pysyivät samoina, ainoastaan marsipaania kului reilusti enemmän, kostutuslientä taas vähemmän. Kokosin jokaisen leivoksen pienistä paloista, mutta näin jälkiviisastellen olisi ollut ehkä näppärämpää koota kääretorttulevystä kolmi-nelikerroksinen kakku ja veistellä leivokset siitä. Yhteensä leivoksia syntyi 8 kpl.

Tuo välissä oleva mokkakreemi tuotti muuten hieman harmaita hiuksia; en tiedä miten se on onnistunut vanhassa ohjeessa olevalla määrällä perunajauhoa (1tl). En edes lähtenyt kokeilemaan sekoittaa "kahvikiisseliä" voihin, sillä siitä olisi tullut aivan litkua. Lisäsin perunajauhomäärän jopa viiteen teelusikalliseen, jolloin kiisselistä tulikin aika jämäkkää. Siitä tuli kuitenkin aivan täydellistä kun koko voimäärän oli siihen pikkuhiljaa sekoittanut. Tuon mokkakreemin maku on mielestäni aivan taivaallinen (vaikka ruokavalio uudistuu, pitää silti vähän maistella, että mitä sitä on leipomassa... muutenhan voisi vaikka sekoittaa suolan ja sokerin keskenään ihan huomaamattaan...) ! Sitä olisin kyllä voinut lusikoida suoraan purkista enemmänkin, vaikka se sisältääkin vain voita, sokeria, perunajauhoa ja kahvia.

Paperiset muffinivuoat ovat muuten täydellisiä leivosformuja litistettynä! Sainpahan taas muutaman vuoan kulutettua ylisuuresta muffinivuokavarastostani...

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Herkkuleivoksia todellakin! Nää pesee monen muun leivoksen mennen tullen. :)

      Poista
  2. Ihan vain poikkesin huikkaamaan 'Hyvää nimipäivää' ! Kello siirtää meidät aivan kohta perjantaihin Ü ja silloin onjo toisten juhlijoiden vuoro.
    Hienosti ovat käpyleivokset onnistuneet!

    VastaaPoista