maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulumakeiset































Sain marraskuussa paketin salaiselta leivontaystävältäni, joka sisälsi muunmuassa herkullisia makeisten ohjeita. Rommi-rusinafudgea kokeilinkin itseasiassa jo aiemmin, mutta fudgemassa ei jähmettynyt ollenkaan, joten kokeilin fudgeja nyt uudella reseptillä, jonka kattipaakari oli saanut omassa paketissaan. Vaihdoin tomusokeriseoksen veden rommiaromiin ja lisäsin pikkuisiin vuokiin valutettujen fudgejen päälle muutaman rusinan. No tämä rommi-rusinafudgeidea ei toiminut nyt sitten millään kohdallani, sillä jähmetyttyään fudget eivät enää lähteneet irti paperipintaisista karamellivuoista. Aikani raaputettuani paperia irti pääsin maistamaan karamellia, ja hyvän makuinenhan se toki oli! Onneksi muita karamelleja tuli ylimäärin, joten laitoin sitten niitä paketteihin fudgejen tilalle. Olin laittanut myös piparkakun makuiset toffeet paperivuokiin, mutta hetken lämmettyään huoneenlämmössä ne suostuivat irtoamaan edes jotenkin vuoista, joten ne laitoin paketteihin.

Löysin Tiimarin alennusmyynneistä kaunista paksua joulupaperia, josta taittelin pieniä rasioita tällä löytämälläni ohjeella. Leikkasin askarteluveitsellä kansiin ikkunat joihin liimasin vielä ikkunat sellofaanista. Rasioihin tein seuraavia makeisia:

-Piparkakun makuisia toffeita (ohje Hellapoliisilta) - Nämä olivat tosi hyviä, kiitos reseptistä kuluu Sly-parilleni!
-Tuttifruttimakeisia - ohjeen löysin fazerin suklaisesta keittiöstä, mutta nyt en löydäkään sitä enää mistään! Tosin sovelsin ohjetta aika paljon. 50g sulaan valkosuklaaseen sekoitettiin 0,5 rkl sulaa margariinia ja pari ruokalusikallista tuttifrutti crushia sekä n. 20 rouhittua pistaasipähkinää.
-Tyrkistk Peber -makeisia - tämäkin ohje oli vielä viikko sitten fazerin sivuilla. 120g sulaan tummaan suklaaseen sekoitettiin 50g turkinpippurirouhetta ja 2 rkl sulaa margariinia.
-Mokkatryffeleitä - ohje Dansukkerilta.

Nämä kaikki makeiset ovat kyllä todella herkullisia, suosittelen kokeilemaan! Fudgetkin olivat hyviä, mutta ne kannattaa laittaa foliovuokiin tai leivinpaperille. Sain Sly-paketissani myöskin noita pieniä konvehtivuokia, joista oli nyt paljon iloa. :)

8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä makeisia :) Tuo linkki rasia ohjeeseen oli paha... :D Nyt tämä emo tuijottelee vain niitä ihania rasia ohjeita! Ja pakko kait se on semmoinen paperivihkokin käydä hankkimassa... :D

    - SLY 25 emo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaiset värikkäät kuviopaperit on ihania. Oli kiva yllätys kassalla kun vihko olikin 50% halvempi, mitä olin luullut. :D Ja nuo rasiat on kyllä hienoja tuolla sivustolla!

      Poista
  2. Jopas olet ahkeroinut. kiitos rasialinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten aikaa kului noihin epäonnistumisiin, mutta joskus vaan pitää oppia kantapään kautta. :D Olepas hyvä! :)

      Poista
  3. Ihania makeisia, joita voisi hyvin tarjota useamminkin vuoden aikana!

    Usein juuri se silloin tällöin tekeminen, ainakin hiirenkolossa, on se pahin ongelma, tuntuma 'haalistuu', kuten sanotaan.
    Aivan upeita rasioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mitä useammin jotakin tekee, sen varmemmaksi muuttuu työskentely. Muuten, otin viime sly-kierroksella saamani vihreäraidalliset pillit käyttöön uudeksi vuodeksi. Ne olivat niin suloisia! Onneksi niitä jäi vielä aika monta säästöönkin. :)

      Poista
  4. Hyvän näköisiä karkkeja. Tryffelit näyttävät todella herkuilta. Kyllä pakkauksella ja lahjarasialla on merkitystä. Nuohan näyttää ihan de lux lahjoilta. Olet näemmä ährännyt noiden toffee karkkien kanssa, siinä varmaan tosiaan harjoitus tekee mestarin. Hienot hienot lahjarasiat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Sekä fudget, että toffeet onnistuivat lopulta makunsa ja rakenteensa puolesta hyvin, vaikka vääriin vuokiin massat kaadoinkin. Piparitoffeesta tuli oikeastaan yllättävänkin herkullista, sitä täytyy tehdä joskus toistekin! Tryffelit ovat kyllä aina niin ihanan helppoja tehdä ja silti tosi herkullisia. Opiskelujabudjetilla tekee mielummin lahjat itse, vaikka se hiukan vaivannäköä vaatisikin. ;)

      Poista