lauantai 4. elokuuta 2012
Ohjeilla vai ilman?
Koska parhaat ideat syntyvät kesken leivonnan, eikä suinkaan suunnitteluvaiheessa, muistiinpanot ainesuhteista ja työvaiheista jäävät usein (aina) tekemättä. Olen kuitenkin miettinyt myös ohjeiden lisäämistä postausten yhteyteen. Mitä mieltä te, arvoisat lukijani, olette? Kaipaatteko reseptejä ja teko-ohjeita, vai katseletteko mielummin vain kuvia? Toivon juuri Sinun jättävän kommentin, olet sitten vahingossa googlen kautta eksynyt ohikulkija, tai vakkarilukijani. Kiitos jos uhraat ajastasi hetken! :)

Vadelmainen crème brûlée -leivos
Hirmuinen leipomisinspiraatio iski, ja pitkällisen pohdinnan ja mietiskelyn jälkeen päädyin kokeilemaan tällaisia murokuppileivoksia. Lempeän paahtovanukkaan ja raikkaan vadelman maut kohtasivat melkoisen maukkaasti :) Ensi kerralla muistanen tehdä muropohjasta moninkertaisesti ohuemman, että täytteille jää enemmän tilaa. Koristeena tuoreita vadelmia ja paahdettua sokeria.
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Vadelmamoussekakku
Viime viikonloppuna tein vadelmamoussekakun kaveriporukan illanistujaisiin. Kakusta tulikin aika raikas, mutta välissä ollut suklaarouhe tasapainotti kivasti kokonaisuutta ja antoi makeutta ja purtavuutta. Mitä pidätte tästä kesäisestä kakusta? :)
maanantai 30. huhtikuuta 2012
Suklaakakku
Vappupöytään leivoin myös suklaakakun. Sacherpohjien välissä on appelsiinimarmeladia ja suklaakreemiä. Kuorrutuksena on ganache. Marsipaanikukkien tekoa pitää vielä vähän harjoitella... ;)
Vappudonitsit
lauantai 31. maaliskuuta 2012
Korvapuustit
Tänään leivoin korvapuusteja ihan vain lauantain kunniaksi. Tähän mennessä parhaat kotonatehdyt! Mikä onkaan ihanampaa, kuin lämmin pulla ja kylmä maito... Rentouttavaa lauantaita kaikille! :)
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Pistaasimacarons
Tein ensimmäistä kertaa pistaasipähkinätäytteisiä macaroneja. Täyte on voikreemiä, johon on lisätty reilusti hienoksi jauhettuja suolattomia pistaasipähkinöitä. Nam! Tällä kertaa macaron-kuorien tekeminen ei meinannut onnistua millään, koska sokeri ehti aina joko kärähtää tai kiteytyä italialaisen marengin joukkoon. Syy taisi olla liian pienen sokeriliemiannoksen keittämisessä liian isossa kattilassa, sillä heti kaksinkertaistettuani annoksen italialainen marenki onnistui. Myös suolattomien pistaasipähkinöiden löytäminen tuotti hieman vaivaa, marketeissa myytävät ovat nimittäin lähes poikkeuksetta suolattuja. Mutta vaiva kannatti ehdottomasti, pistaasivoikreemi on erittäin herkullinen täyte macaroneille. Sitäpaitsi, macaronien tekeminen on ihanaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
