maanantai 1. huhtikuuta 2013

Vegegel - kakkua lasissa






























Pääsiäiskakusta piti tulla marmoroitu valkosuklaakakku mangosydämellä ja dominopohjalla. Mangosydän muuttui alkuunsa mangokerrokseksi kakun pohjalle, kun askartelemani reuna ei pitänytkään mangomoussea aisoissa, vaan mousse valui alareunasta ulos. Päätinkin siis tehdä valkosuklaakerroksen päällimmäiseksi, kunhan mangokerros ensin olisi hyytynyt. Noh, eipä hyytynyt ollenkaan muutamassa tunnissa, joten vein mangokerroksen pakkaseen ja valmistin sillä aikaa valkosuklaamoussen, jonka sitten kaadoin mangomoussen päälle. Vegegelillä "hyydytetty" kakku oli yön jääkaapissa, ja aamulla irrotettuani kakun irtopohjavuoasta se näytti juurikin tuolta ylemmässä kuvassa olevalta mössöltä. Dr. Oetkeria itseään lainatakseni: "Vegegel ei kuitenkaan toimi aivan liivatteen tavoin ja reseptiä voi joutua muuttamaan toivottuun lopputulokseen pääsemiseksi". Niinpä siirsin koko hyytymättömän moussen dominopohjineen kulhoon, ja sekoitin sen tasaiseksi massaksi sähkövatkaimella. Tuloksena tällä kertaa saatiin kakkua lasissa. Lopullisen herkun makua kuitenkin yllättäen jopa kehuttiin, joten tässä teille ohje, miten tehdä kakkua lasissa vähän tätä alkuperäistä versiota helpommin:

1 pötkö dominoita murskattuna
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
1 prk mangotuorejuustoa
3,3 dl kuohukermaa vatkattuna vaahdoksi
2 prk mangososetta
2 rkl sitruunamehua
2 rkl sokeria
1 levy valkosuklaata sulatettuna

Yhdistä aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada laseihin ja koristele ananaskirsikoilla ja suklaalehdillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti